Mammutti

 

Ohjaus: Lukas Moodysson 2009

Käsikirjoitus: Lukas Moodysson

Pääosissa

Leo Vidales: Gael García Bernal

Ellen Vidales: Michelle Williams

Jackie Vidales: Sophie Nyweide

Marife Necessito: Gloria (lastenhoitaja)

Jan David Nicdao: Salvador (lastenhoitajan poika)

Martin de los Santos: Manuel (lastenhoitajan poika)

Natthamonkarn Srinikornchot : Cookie (thaimaalainen prostituoitu)

Pyrin katsomaan kaikki Michelle Williamsin tähdittämät elokuvat, joten katsoin tämänkin huolimatta siitä, että se sai aika murska arvostelun aikoinaan The Guardianiassa. Tosin minusta arvostelija ei ymmärtänyt lainkaan ohjaajan eli Lukas Moodyssonin tarkoitusperiä.

Elokuva kertoo hyvin toimeentulevan Vidalesin perheestä. Isä on menestyvän pelifirman perustaja, äiti on kirurgi ensiapupoliklinikalla. Perhettä määrittelee sana ”köyhäily”. He eivät asu millään hienostoalueella, mutta heidän elämäntapansa on hulppea. Äitiä esittävä Michelle Williams juoksee juoksumatolla asuinrakennuksen katolla, koska karut New Yorkin kadut eivät mahdollista lenkkeilyä. Hänen kosketuspintansa arkitodellisuuteen on työmatka ja työ poliklinikalla. Hänen kokemuksensa arkitodellisuudesta jää kuitenkin ulkokohtaiseksi. Vielä vähemmän kosketuspintaa arkitodellisuuteen on perheenisällä, joka lähtee yksityislentokoneella liikematkalle Thaimaahan. Lentokoneessa kollega antaa hänelle kynän, jota kollega mainostaa, että se maksaa tuhansia dollareita, koska sen tekemiseen on käytetty mammutin luuta. Siitä siis elokuvan nimi. Perheen isää ei kuitenkaan tarvita liikeneuvotteluissa muuta kuin sopimuksen allekirjoittajana, joten hän lähtee köyhäilemään ympäri Thaimaata ja asettuu halpaan rantabungalowiin. Hän tapaa prostituidun jolle lähtiessään antaa sekä tuon mammutinluisen kynän, että rannekellonsa kuvitellen, että noilla hänelle merkityksettömistä asioista voi tyttö myydessään saada tuhansia dollareita. Myyntitapahtumasta tulee mieleeni toinen Michelle Willamsin tähdittämä elokuva, jossa Michelle Williams äitinä yrittää kaupa Paul Gettyn pojanpojalleen antamaa ja Gettyn mukaan mittaamattoman arvokasta egyptiläistä pienoispatsasta, joka osoittautuikin halvaksi matkamuistorihkamaksi.

Samaan aikaan kotona New Yorkissa perheen filippiiniläinen lastenhoitaja/kotiapulainen käy henkien taistelua siitä, että pitäisikö hänen olla perheensä luona Filippiineillä vai ansaitsemassa rahaa hyvää elämää varten USAssa. Hänenkin pojallaan on sama unelma tulla astronomiksi kuin Vidalesin perheen tyttärellä, mutta lähtökohdat ovat tyystin erilaisen. Siinä missä newyorkilainen pikkutyttö voi elää lapsuuttaan ja unelmoida, joutuu filippiiniläinen poika jo varhain tutustumaan arkielämän todellisuuteen, vaikka hän ei edes Filippiineillä ole köyhimmistä köyhin.

Perheen isä palaa matkaltaan takaisin perheensä luo. Tällä välin perheen lastenhoitaja on matkustanut takaisin perheensä luo Filippiineille. Vidalesin perhe käpertyy sohvan nurkkaan ja suurin huoli on se, että nyt heidän täytyy palkata uusi lastenhoitaja. Perheen isä oli jo elokuvan eniten irti arkitodellisuudesta mutta kokee jotenkin muuttuneensa kun tuo matka Thaimaahan on muka avannut silmät. Hän kuitenkin aika huolettomasti jättänyt Cookien Thaimaahan, eikä varmaan edes ajattele kokemuksiaan sen syvemmin.

Lukas Moodysonia on luonnehdittu uudeksi Ingmar Bergmaniksi. Ruotsalainen kansankoti on vain muuttunut Moodysonilla länsimaiseksi kansankodiksi. Perheellä on omat ongelmansa, mutta itse asiassa tässäkään elokuvassa perheen pintaliito ei sakkaa missään vaiheessa, eikä kosketuspintaa perheen ja arkitodellisuuden välille synny millään tasolla, vaikka perheenisä elokuvan lopussa huokaakin sohvalta perheen ympäröimänä, että ”voisipa kaikki olla aina näin”